Tänään olin yhdistyksemme järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Aiheena oli Kotka-lisä ja päivähoito. Väkeä oli paikalla yllättävän vähän. Etukäteen ajattelin, että aihe voisi olla sellainen mikä kiinnostaa laajemminkin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

No joka tapauksessa paikalle saapuneet olivat aktiivisia, joten keskustelua syntyi ihan mukavasti. Alustajana oli päivähoidonjohtaja Maija Rikberg ja kommentoijana sos.- ja terv.lautakunnan jäsenemme Jan Appelberg. Kaiken kaikkiaan tilaisuudesta jäi se maku suuhun, että Kotka-lisän saajien kannalta olisi reilua saada mahdollisimman nopeasti asia ratkaistua. Tuen menettämisen uhan lisäksi heidän riesana on ollut tammikuussa alkanut epävarmuus, joka jatkunee näillä näkymin ainakin kesään saakka. Tästä suuri nootti meille päättäjille, jotka emme saaneet tehtyä asiasta päätöstä.

 

Toisen nootin meille päättäjille voisi antaa siitä, että päästimme valtuustossa liian helposti lävitse kaupunginjohtajan budjettiin nostaman kolmen miljoonan euron säästöpaketin, joka koskee määräaikaisten supistamista 100:lla. Väitän, ettei suurin osa valtuutetuista ymmärtänyt (liekö edes ajatellut) mitä kyseinen säästö loppujenlopuksi merkitsee. Asiasta ei edes käytetty juuri puheenvuoroja. Oikeastaan ainut valtuutettu,  kuka asian tiimoilta mieleeni on jäänyt oli Montosen Tiina. Hän nosti esiin sen, ettei päivähoidossa ole sellaisia määräaikaisia joista voi säästää. Muuten ed. mainittu säästö meni lävitse ilman vastarintaa. Tosin vasemmistoliitto esitti säästön puolittamista, mutta se esitys hukkui heidän ylenpalttisen toiveidentynnyrin mukana.

 

Itsekin olisin voinut olla aktiivisempi asian suhteen. Tiesin kyllä, ettei säästöstä hyvää seuraa, mutta kun taloudelliset lukumme ovat mitä ovat, niin pakko se oli vaan hyväksyä. Jälkikäteen on aina helppo olla oikeassa. Jos jotain täytyy harmitella syksyisestä talousarvion prosessista niin se on ehdottomasti se, etten sittenkään ehdottanut sitä veronkorotusta mitä mietin. Sillä olisi säästytty tämän vuoden osalta tältä säästöpaketilta ja saatu aikaa taloutemme hallitulle tasapainottamiselle. Tosin täytyy myöntää, että mikäli sitä olisin ehdottanut niin äänestys olisi ollut melkoinen "teurastus". Luultavasti olisimme hävinneet äänestyksen luvuin 3-48.