On ilahduttavaa, että valtuusto pääsee poikkeuksellisesti jo toukokuussa käsittelemään edellisen vuoden tilinpäätöstä. Tästä kiitos kaikille, jotka ovat olleet virkansa tai luottamustoimensa puolesta edes auttamassa asian nopeaa etenemistä. Erityisen kiitoksen ansaitsee erittäin perusteellisesti laadittu arviointikertomus. Sitä lukiessani olen saanut nyökytellä samanmielisenä useassa kohdassa.

Tilinpäätös on tulevaisuuden tavoitteiden määrittelyn kannalta äärimmäisen arvokasta tietoa tarjoava asiakirja. Sen vuoksi jokaisen valtuutetun pitäisi perehtyä siihen todella huolellisesti. Tilinpäätöksen pohjalta olisi erityisen huolellisesti mietittävä tavoitteiden laatua ja niiden mitattavuutta. Tähän on myös kiinnitetty huomiota arviointikertomuksessa. (suora lainaus s. 4).

En lähde kertaamaan kaikkien tiedossa olevia tilinpäätöksen tunnuslukuja. Kaikki tuntevat niiden karun sanoman. Kenellekään ei pitäisi olla jäänyt epäselväksi se, mikä on Kotkan lähivuosien suurin haaste.

Talouden tasapainottamisesta on -90 luvun laman jälkeisinä vuosina tullut lähes muotisana. Sen käyttöä on harjoiteltu useasti viimeisten vuosien aikana. Tälläkin hetkellä taitaa useammassa kuin yhdessä kunnassa olla nimettynä taloudentasapainottamiseen tähtääviä toimikuntia, niin Kotkasakin.

Kesäkuussa valtuusto pääsee käsittelemään Kotkan taloudentasapainottamiseen asetettujen toimikuntien esityksiä, sen vuoksi nyt olisikin ensi arvoisen tärkeää perehtyä huolella tilinpäätöksen ja etenkin arviointikertomukseen. Näistä kahdesta asiakirjasta on löytyvät perusteet kaikille niille toimenpiteille, joita joudumme toteuttamaan taloudentasapainottamiseen tähtäävinä toimina. Ne jotka kieltävät tarpeen taloudentasapainottamiseen, eivät joko ole lukeneet ks. asiakirjoja tai eivät ole halunneet ymmärtää lukemaansa.

Taloudentasapainottamisen nimissä ei voi, eikä saa alkaa hutkimaan sumeilematta sinne tänne. On valittava keskeisimmät strategiset toimenpiteet, jotka toteuttamalla on mahdollista päästä tavoitteeseen. Talouden tasapainottamista tehtäessä on ehdottomasti kyettävä huomioimaan olemassa olevien kaupunki- ja palvelustrategioiden keskeisimmät tavoitteet. Toisaalta ilman taloutemme tasapainottamista ei meillä tulevaisuudessa ole mitään mahdollisuuksia päästä kyseisten strategioiden tavoitteisiin.

Arviointikertomuksen mukaan (suora lainaus s.4). Edellä mainitun lisäksi on syytä muistaa, että kuntalaisten hyvinvoinnin laatu on valtuustomme päätösten mukaisesti yksi kriittisistä menestystekijöistä. Talouden tasapainottaminen ei saa olla itseisarvo, vaan se pitää nähdä keinona turvata kuntalaisten hyvinvointi tulevaisuudessakin.

Taloudentasapainottamisen nimissä meillä siis ei ole olemassa minkään strategian suomaa oikeutta ajaa alas kuntalaisille suunnattuja hyvinvoinnin laatuun liittyviä palveluja, vaan meidän pitää turvata ne tasapainottamalla taloutemme.

Tulevissa talkoissa avainasemaan nousee valmisteilla oleva organisaatiomuutos. Sen avulla meillä on mahdollisuus hyödyntää lähivuosien eläköitymiset, tehostaa palvelutuotantoa sekä hallintokäytäntöjä ja saada sitä kautta taloudellista hyötyä.

En halua maalailla uhkakuvia, mutta mikäli emme onnistu organisaatiouudistuksen läpiviennissä niin ainoiksi keinoiksi tasapainottaa talouttamme jää hyvinvointipalvelujen mittava alasajo. Siksi toivonkin, että jokainen valtuustoryhmä pystyy astumaan nykyisen organisaatiorakenteen kynnyksen yli tulevaisuuden malliin.

Lisäksi esitän vakavan pyynnön valtuustomme isoille ryhmille, ettei organisaatiomuutosta lähdetä käyttämään lyömäaseena kunnallispolitiikkamme muissa suurissa taisteluissa. Siihen meillä ei ole yksinkertaisesti varaa. Onhan se kumma, että tilanteessa missä henkilöstöjärjestöt odottavat päättäjiltä rohkeita päätöksiä, suorastaan kannustavat niihin, niin me hukkaamme tilaisuuden keskinäisissä arvovalta taisteluissa. Totean vain, että mikäli, organisaatiomuutos vesittyy suurten ryhmien keskinäisissä nokitteluissa saavat ne kantaa asiasta myös vastuun.

Alussa jo annoin erityiskiitokset arviointikertomukselle. Haluan tehdä vielä yhden suoran lainauksen siitä (suora lainaus s. 13).

On aivan sama mikä on organisaatiomallimme nyt tai tulevaisuudessa ellei läpi organisaation tapahtuva johtaminen toimi nykyajan vaatimusten tasoisesti. Ed. mainitun lainauksen sisältämien asioiden lisäksi toivoisin, että organisaatiomuutoksen yhteydessä käydään lävitse esimiesten kanssa heidän roolinsa työnantajanedustajina. Tämä saattaisi sitouttaa esimiehiämme luotsaamaan yksikkönsä toimintaa paremmin vastaamaan strategioiden tasolla luotuja tavoitteita.

Valtuustoryhmämme esittää tilinpäätöksen hyväksymistä sekä vastuuvapauden myöntämistä esityksen mukaisesti. Lisäksi valtuustoryhmämme haluaa vielä erityisesti kiittää niin arviointi- kuin henkilöstökertomuksen laatijoita onnistuneesta työstä.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu raporttiin liittyen ryhmämme haluaa muistuttaa kaupunginhallitusta siitä, että arviointikertomuksen mukaan allekirjoittamamme Aalborgin sitoumuksen mukaisia kestävän kehityksen yksilöllisiä ja paikallisia tavoitteita ei ole vielä laadittu.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />